Vuosi 2018 tuli ja meni ja se oli kanivuotena hyvin erilainen. Luovuin kaikista liharotuisista kaneista ja kun en löytänyt haaveilemaani sinistä kääpiöluppanaarasta, tilalle tuli alkukesästä pitkän harkinnan jälkeen kasmirluppanaaras astutettuna. Valma pyöräytti 30 asteen helteessä neljä pientä poikasta ja ensimmäiset viikot olin huolesta soikeana sekä emän että poikasten puolesta että onko tuo ennätyksellinen hellekesä liikaa pitkäkarvaiselle emolle ja sen poikasille. Kaikki kuitenkin selvisivät ja poikasetkin löysivät oman kotinsa.
Olen opetellut loppuvuoden ajan kasmirluppien hoitoa turkin vaihtumisineen ja miten turkki muuttuu ja kypsyy aikuisemmaksi helpoksi turkiksi karvanvaihtojen jälkeen. Ja huomannut että toisilla kasmireilla on todella helppohoitoinen turkki ja toisilla taas villaa joka pitkänä on jo hankalampi hoitaa - ainakin jos kani on talven ulkona.
Joulukuun ensimmäisenä lauantaina kävimme Ilmajoella lähinäyttelyssä jossa kanit saivat kivat pisteet. Ilmoitin vain Valman ja Intiaanikesän sinne, pojilla ei ollut vielä karva kunnossa näytelmiä varten.Tuomari Jaana-Kaisa Kekki antoi Intiaanikesälle 93,5 pistettä ja Valmalle 92,5 p. Valma osallistui myös Eurooppa-standardin arvosteluun vaikka kasmirluppilla ei olekaan standardia Euroopassa, ja Laura Mehtonen arvosteli Valman pisteillä 95 p.
Ensi vuonna luvassa taas lisää pieniä kasmirluppia ja pyörähdetään parissa näyttelyssäkin, toivottavasti.
